torstai 10. huhtikuuta 2008

Syntyjä syviä...

Kaikkihan sai alkunsa jo vuosia sitten kun nykyisen vaimoni kanssa olimme vielä seurusteluasteella ja päädyimme puoleksi vuodeksi asumaan kahdestaan vanhempieni vanhaa rintamamiestaloa.
Tuon asumisjakson jälkeen päätin etten ikinä hanki omakotitaloa saatikan sitten rintsikkaa. Noh aika taisi kullata muistoja sillä kesällä 2007 tuli se oma projekti rintsikka sitten kuitenkin hankittua ja nyt kun kaikki aikataulu- ja budjettilaskelmat on tehty vittuuntumiseen asti moneen kertaan, sain viimein aikaiseksi availla tätä blogia.
Pikku pintarempallahan tälläista 1948 rakennettua ja 1960 luvulla rempattua torppaa ei kelvolliseksi saa (tai no kuka tykkää mistäkin, mutta mulle kelpaa vaan paras=) joten tiedossa oli ja on edelleen mittava työmaa joka toivon mukaan on eläkeikään mennessä valmis ja ennen kuolemaa maksettu.
Mutta eipäs vuodateta vielä tähän hätään kaikkea sitä tuskaa ja turhautuneisuutta mitä tähän mennessä on sisään patoutunut vaan säätellään myös myöhemmäksi. Laitanpa seraavalla kerralla hieman kuvatuksia projektista kunhan saan ne siirreltyä koneelle...

2 kommenttia:

Mika kirjoitti...

Hyvin menee sullakin!
Kuvia kehiin ku ei joka päivä viitti sinne ajella. Aika lepposan vaikutuksen sai projektista tekstin perusteella. :)

Reetta kirjoitti...

Moro!
Kiva, kun saadaan lukea teidän projektista. En vain käsitä missä välissä ehdit vielä blogiakin kirjoittelemaan...

Työn iloa! Keskikerros alkaa kohta näyttämään asumiskelpoiselta...