sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Viime syksyllä tehtyä...

Niin siis viime kesän lopulla / alku syksystä alettiin perkaamaan tuota kuistia uusiksi. Tiedossa oli heti alkuun kivijalan uusiksi tekeminen koska vanha oli enemmän ja vähemmän palasina joten sen päälle rakentaminen olisi ollut aivan turhaa, joten ei muuta kun lattia poikkes ja seinät auki...



Ja sieltähän löytyikin mukavaa lapioitavaa kuohkeaa multamaata... joo ekat 30cm...





Loput n. metrin verran olikin sitten kivikovaa kuivaa savea jota hikoiltiin lapionkärjellinen kerrallaan ulos aika tovi. No onneksi ei tarvinnut yksin tuota kaikkea heitellä sentään.
Kaikkiaan tuolta kaivettiin reilu metrin verran maata pois ja pohjalle heitettiin suodatinkankaat ja sepelit, ja mitäs sitten kävikään..




Sisäpuoli kun oli sopivassa syvyydessä niin ulkopuolelta kaivurilla otettaessa koko etuseinän kivijalka heilahti sisään. Sitten alettiinkin kokolailla kiireesti viritteleen kaikenlaisia tukia ettei koko kuisti romahda kasaan.



Tuennat kun sai kunnolla kasaan niin sai valettua ulkonurkkiin anturatolpat joiden varaan uskalsi kuistin laskea ja päästiin tekeen uusi kivijalka harkoilla. Samallahan tuonne tuli heitettyä salaojaputket kiertämään kuistia ja vetästiinpä siinä yksi putki kuistin keskeltäkin varoiksi.




No siinä kuistia väkerrellessä oli myös sopivasti aikaa askarrella hieman pihoja samalla. Tulipa siinä ohimennen sutastua porttia varten hieman järeemmät tolpatkin.
Ajatuksena oli, että tehdään kerralla sellaiset että kestää (300X300 kanttiinsa tolpat 500mm:en vaakapalkin päällä ja rautaa saman verran ku itärajalla talvisodan aikaan=)



Kiirehän siinä tuli ja muotit saatiin valmiiksi valua edeltävänä yönä...




No mutta ennen lumia oli kuitenkin kuistilla uusi kivijalka, portin tolpat pystyssä ja kulkuväylät reilassa.




Talvi tuossa vierähtikin enemmän ja vähemmän ihmetellessä, mutta nyt keväällä tuli taas rykästyä hommia pikkuisen etteen päin josta kuvia seuraavassa numerossa...