Hommahan alkoi sillä että poistettiin ensinnä kellarin vanhaan autotallitilaan jälkiasennettu vanerilattia.
Samalla tuli avattua aikoinaan umpeen muurattu kulkuaukko. Ilmeisesti siinä vaiheessa kun sauna oli rakennettu tuonne kellariin oli orginaali kulkureitti vedetty umpeen ja tehty kummalinen sokkelo tuosta alakerrasta, No tämähän oli oikeastaan sinänsä helpotus koska samaiseen kohtaan olin joka tapauksessa ajatellut rouhia aukon, koska tuo saunan kiertotie oli aivan älytön.
Eli saunakin sai kyytiä samalla. Ei se tosin ole käytössä ollut sitten vuoden 2008. Edellis talvenahan kiukaan ja padan paikalle tosiaan muurattiin takka jolla saadaan vähän pidettyä pakkasia poissa ennenkuin saadaan lattialämmitykset säädettyä kohdilleen.
Siinä pintoja purkaessa tuli kaikenlaista vastaan. On se mukava huomata ettei ne piikkailut muillakaan mene aina ihan suunitelmien mukaan. Vähän oli tuo oviaukon yläreuna lipsahtanut vinoon. Tosin siinä onkin taas viinapullon verran miettimistä kun alkaa pohtiin millä helvetillä tuonkin korjaat suoraksi...
No siitä kun oli saatu pinnat puhtaaksi todettiin, että vapaallakädellä muuratut rivinteeraukset joudutaan purkamaan koska ne oli tehty lattiavalun päälle, joka tultaisiin vaihtamaan siis. Toisekseen muuraukset oli muutenkin kuin juosten kustut ja vissiin vähän hemputeltukin siinä samalla, ettei niiden oikomisesta olisi mitään tullut, joten isompaa vasaraa käteen ja tiilet alas.
Ehjänä säilyneet tiilet pinottiin talteen jos niitä vaikka viä tarvis... Ja tulihan niille käyttöä, ei tosin tässä taloudessa, mutta kaverille kukkapenkin reunoiksi =)
Peräseinällä oli pannuhuoneen puolelle tehty kummallinen kulma, joka päätettiin samalla oikaista.
Ja kun ei sitä bobcatin mentävää aukkoa tullut tehtyä niin vaihtoehdot purkupaskan ulos viemiselle oli aika vähissä...
Seinät kun oli saatu puhtaiksi olikin aika siirtyä lattian kimppuun. Eli laatta palasiksi lekalla ja palaset ulos.
Kuvissa näkyy tuo nätisti asennettu tulovesiputki joka oli hienosti asennettu laatan päälle. Vihreää suojaputkeakaan ei ollu riittänyt ihan koko matkalle.
Tuon ison tilan lattiavalun vahvuus vaihteli viiden ja kymmenen sentin välillä, mutta eipä tuo ollut lekalla kummoinenkaan palastella kun ei ollut raudan rautaa vedetty valun sekaan. Isompi yllätys tuli kuitenkin kapean käytävän puolella kun ensimmäisellä iskulla leka hujahti laatoituksesta läpi ilman vastusta. No syykin selvisi nopeasti. Betonia oli noin kaksi senttiä. Ihme että oli ylipäätään kävelyä kestänyt.
Jossain vaiheessa punnitsin noi ämpärit millä roinaa tuli kannettua ulos. Kalkyloinnin perusteella pelkkää lattiabetonia tuli kannettua käsin ulos noin 6 tonnia...
Ja laatan jälkeen siirryttiin tekeen sitä uima-allasosastoa.
Eli savea pois noin 40cm että saadaan tilalle kapillaarikatkosepelit ja routaeristeet. Ja voi että kuinka olinkaan kaivannut tuota saven kanssa painimista...
Näissä meiningeissä mentiin heinäkuulle asti ja isosta tilasta oltiin saatu jo noin puolet savistakin kannettua pihalle kun kesäloma alkoi heinäkuun alussa. Ja mites sitten kävikään... No se kakka osu tuulettimeen ja tätä lienee turha avata enempää, kaikki varmaan saa mielikuvan luotua asiasta...
Kun alku kesä oli kuskattu erinnäinen määrä shaissee ulos kellarista niin kauniina heinäkuun ensimmäisenä lomapäivänä sama saven kanto oli jälleen työlistalla. Aamu kymmeneltä aloitettiin kaivaminen/kantaminen ja kokolailla neljän aikaan kun olin syömässä kuului vitunmoinen tömäys ja sen perään helvetinmoinen humaus. Rouva totesi että nyt meni kivijalka johon vastasin että eihän se nyt mihinkään voi mennä, ukkonen se vaan mäjäytti johonkin lähelle. No poppoo pihalle ja mitäs sieltä kulman takaa sitten löytyikään?
Siinä vaiheessa kun talon kulmalta paljastui karu totuus ei tullut mieleen kaivella kännykkää tai kameraa taskusta vaan tupakka-aski. Ja kyllä se kivijalka vaan voi romahtaa alta. En tiedä kumpi oli musertavampi tieto sillä hetkellä, se helvetinmoinen työmäärän lisäys mikä nanosekunnissa oli kesälle tullut lisää, vaiko se että vaimo oli ollut oikeassa ja minä väärässä äänen syntyperästä... No parin tupakan jälkeen sai sen luurin kaivettua taskun pohjalta ja soiteltua vastaavalle mestarille remppakuulumisia ja sen perään tutulle kaivurikuskille joka luojan kiitos suostui vielä päivän päätteeksi tulemaan kuokkimaan kivijalanpalasia montusta ylös.
Mestarin kanssa siinä alettiin sitten lappomaan sepeliä sivuun ja laitteleen tilapäisiä tukia seinän alle. Tukien ja sepelin kanssa oikeastaan vierähtikin iloisesti aamu kuuden ja seitsemän välille. Onneksi siinä ehtoolla tuli kaveri avuksi niin ei tarvinnut ihan ittekseen jupista koko yötä. Vajaa pari tuntia unta ja takasin pihalle jatkamaan. Rouva oli siinä ehtoon aikana saanut kasattua reipasta talkoo väkeä seuraavalle päivälle mukavasti joten kun itsellä alkoi hivenen väsymys painaan niin saatiin kuitenkin hajonnut viemäri korjattua ja sadesuojatkin viritettyä. Ja tuli ehtoolla muuten uni aikas äkkiä kun päänsä sai tyynyyn laitettua.
Joskus taannoin kun remppaa aloiteltiin ja tuli tuolla kunnanvirastossa lupa-asioiden perässä juostua, eräs kunnan arkkitehti kehui että kannattaa tehdä bobcatin mentävä aukko sinne kivijalkaan. Vaikka paria lausetta aiemmin oli kehunut ettei tuon ikäisissä taloissa kannata koskea kantaviin seiniin. No nyt olis mahtunu, vaikka pari rinnakkainkin...
No jos nyt jotain positiivisia seikkoja asiasta koittaa hakea niin ainakin tuuletus toimi kellarissa oikein tehokkaasti ja raitista ilmaa oli riittävästi tarjolla. Toisekseen kun syytä tutkittiin todettiin että seinä oli katkennut keskeltä noin rinnankorkeudelta maanpaineesta. Aikaa myöten savimaa oli routinut siihen ilmeisti halkeamia ja kun rautaa ei juurikaan tuohon aikaan ole noissa kivijaloissa käytetty niin tulos oli tämä. Onni sinänsä että romahti nyt eikä sitten kun kellarikerros olisi ollut valmis saunoja myöten. Vitutuksen määrä olisi voitu varmaan mitata jollain luotaimella marssin pinnalla jos siinä saunoessa mondexin kiuas olisi hypännyt syliin. Toisekseen jos tuo olisi romahtanut 15 minuuttia aikaisemmin tätä tekstiä tuskin olisi kirjoitettu, koska sen suoltaja oli sillä hetkellä ko. seinän vieressä virittelemässä uppopumppua. Että eipä ole paljon lottolappuja tarvinnut tässä kesän aikana viedä...
No mutta etiäpäin pitä mennä ja tuentoja hieman muuteltiin että päästiin valamaan uusi antura montun pohjalle. Tunkkiakin vähän tarvittiin oikaisemaan notkahtanutta seinää. Tosin tuolla kolmen tonnin tunkilla ei juurikaan mitään tehnyt, mutta 10 tonnin pullotunkki biltemasta pisti puurungon mukavasti naksahtelemaan takaisin alkuperäiseen muotoonsa.
Ja sitten taas tunkkailtiin torppaa suoraan ja puljattiin tuentoja uusiksi, että pääsi muuraamaan uutta seinää.
Seinämateriaaliksi tuli 300 millinen eristeharkko. Ja voi sitä riemua kun koittaa pontattua harkkoa muurata mutkalle vanhan kivijalan mukaisesti...
Mitä ylemmäksi muuraus eteni sitä hankalammaksi ja hitaammaksi homma kävi. Pää kenossa pieniin väleihin kuran ja harkkojen tunkeminen alkaa pitemmän päälle käymään hermojen päälle.
No mutta umpeen seinä saatiin lopulta ja ikkunatkin paikoilleen. Sitten vielä tarvi vähän tasoitetta ulkopintaan, patolevyt kiinni, salaoja- ja syöttövesiputket uusittiin ja sadevesi viemäreitäkin joutu vähän fiksaileen ennen kuin pääsi monttua täyttelemään.
Tuli siinä havaittua, että inho savea kohtaan ei kuulu (ainakaan ihmisillä) perinnöllisiin tekijöihin, koska meidän perheestä löytyy kaksi jotka selvästikin jopa tykkäävät kyseissestä maa-aineesta. Ja jos eivät olisi niin reppanat isänsä näköisiä olisin tästä syystä voinut jo alkaa epäilemään sukujuuria.
Ja ettei yhtään liian aikaisin olisi tullut hommat ulkopuolelta valmiiksi niin samana päivänä kun ensilumet räpsähti tonttiin saatiin täytöt ja routasuojaukset tehtyä. Tarkoitus oli saada myös valokaivot vielä tämän syksyn aikana kellarin ikkunoille tehtyä, mutta innostuksen puute ja pikku mittavirhe täytöissä sai aikatauluun juurikin ensikesälle sopivan raon tuolle hommalle. Toisekseen näillä lämpötiloilla valu ja muuraushommat olisi jo muutenkin vaatineet pieniä erikoisjärjestelyjä joihin ei vaan enää yksin kertaisesti jaksanut ruveta.
Että tälläistä pientä pintaremppaa tuli tämä kesä ja syksy puuhattua ja voi että kun on ollut oikein ratkiriemukasta ja leppoisaa. Nyt kun pyryy taas lämpö sisällä niin voikin jatkaa sitä mikä jäi heinäkuun alussa vähän kesken, eli tuota kellarin lattian uusimista. Tosin siinäkin joudutaan miettimään kuviot uusiksi kun noi kolme vielä pystyyn jäänyttä originaalia kivijalkaa täytyy tukea jotenkin ettei sama homma uusiudu.
Ja ihan tälläin kokemuksesta voin kertoa niille toisinajattelijoille ja kaiken kyseenalaistajille, jotka haluaisivat rikkoa perinteitä ja tehdä talonsa toisin, että siinä on ihan tietty syy miksi se kivijalka tehdään ensiksi ja sitten se talo vasta siihen päälle. Jos ette usko niin kokeilkaa ihmeessä, ei siihenkään vitutukseen kuollut. Kauhun sekavin tunnelmin jään jatkamaan pikku pintaremppaani, luoja tietää mihinkä asti voi vitutuksen määrä venyä...
Lattian repimisen jälkeen riivittiin nerokkaasti kellarikerroksen seiniin asennetut haltex-levyt, kaapit yms puurakenteet. Saunan paneelit polteltiin takassa egologisesti lämmöksi ja sen lisäksi muistaakseni viisi peräkärryllistä vietiiin Viikarille haketettavaksi sellaista palavaa tavaraa mitä ei omassa takassa viitsi poltella.
Samalla tuli avattua aikoinaan umpeen muurattu kulkuaukko. Ilmeisesti siinä vaiheessa kun sauna oli rakennettu tuonne kellariin oli orginaali kulkureitti vedetty umpeen ja tehty kummalinen sokkelo tuosta alakerrasta, No tämähän oli oikeastaan sinänsä helpotus koska samaiseen kohtaan olin joka tapauksessa ajatellut rouhia aukon, koska tuo saunan kiertotie oli aivan älytön.
Eli saunakin sai kyytiä samalla. Ei se tosin ole käytössä ollut sitten vuoden 2008. Edellis talvenahan kiukaan ja padan paikalle tosiaan muurattiin takka jolla saadaan vähän pidettyä pakkasia poissa ennenkuin saadaan lattialämmitykset säädettyä kohdilleen.
Siinä pintoja purkaessa tuli kaikenlaista vastaan. On se mukava huomata ettei ne piikkailut muillakaan mene aina ihan suunitelmien mukaan. Vähän oli tuo oviaukon yläreuna lipsahtanut vinoon. Tosin siinä onkin taas viinapullon verran miettimistä kun alkaa pohtiin millä helvetillä tuonkin korjaat suoraksi...
No siitä kun oli saatu pinnat puhtaaksi todettiin, että vapaallakädellä muuratut rivinteeraukset joudutaan purkamaan koska ne oli tehty lattiavalun päälle, joka tultaisiin vaihtamaan siis. Toisekseen muuraukset oli muutenkin kuin juosten kustut ja vissiin vähän hemputeltukin siinä samalla, ettei niiden oikomisesta olisi mitään tullut, joten isompaa vasaraa käteen ja tiilet alas.
Ehjänä säilyneet tiilet pinottiin talteen jos niitä vaikka viä tarvis... Ja tulihan niille käyttöä, ei tosin tässä taloudessa, mutta kaverille kukkapenkin reunoiksi =)
Peräseinällä oli pannuhuoneen puolelle tehty kummallinen kulma, joka päätettiin samalla oikaista.
Ja kun ei sitä bobcatin mentävää aukkoa tullut tehtyä niin vaihtoehdot purkupaskan ulos viemiselle oli aika vähissä...
Seinät kun oli saatu puhtaiksi olikin aika siirtyä lattian kimppuun. Eli laatta palasiksi lekalla ja palaset ulos.
Kuvissa näkyy tuo nätisti asennettu tulovesiputki joka oli hienosti asennettu laatan päälle. Vihreää suojaputkeakaan ei ollu riittänyt ihan koko matkalle.
Siinä lattioita aukoessa tuli opittua menneistä rakennustekniikoistakin jotain. Vaikka näkyvissä olevat putket oli valurautaa, on kuitenkin maanalla menevät putket betonia. Tuo liitoskohta missä rauta vaihtui betoniin oli valettu kummallisen kakun sisään mitä olin jo pitkään ihmetellyt. No kun tuon kakun sai pois niin liitoskohta näytti aika happamalta. Jumalaton reikä kyljessä josta ilmeisesti vuosikausia oli liemet valunut laatan alle.
Tuon ison tilan lattiavalun vahvuus vaihteli viiden ja kymmenen sentin välillä, mutta eipä tuo ollut lekalla kummoinenkaan palastella kun ei ollut raudan rautaa vedetty valun sekaan. Isompi yllätys tuli kuitenkin kapean käytävän puolella kun ensimmäisellä iskulla leka hujahti laatoituksesta läpi ilman vastusta. No syykin selvisi nopeasti. Betonia oli noin kaksi senttiä. Ihme että oli ylipäätään kävelyä kestänyt.
Jossain vaiheessa punnitsin noi ämpärit millä roinaa tuli kannettua ulos. Kalkyloinnin perusteella pelkkää lattiabetonia tuli kannettua käsin ulos noin 6 tonnia...
Ja laatan jälkeen siirryttiin tekeen sitä uima-allasosastoa.
Eli savea pois noin 40cm että saadaan tilalle kapillaarikatkosepelit ja routaeristeet. Ja voi että kuinka olinkaan kaivannut tuota saven kanssa painimista...
Näissä meiningeissä mentiin heinäkuulle asti ja isosta tilasta oltiin saatu jo noin puolet savistakin kannettua pihalle kun kesäloma alkoi heinäkuun alussa. Ja mites sitten kävikään... No se kakka osu tuulettimeen ja tätä lienee turha avata enempää, kaikki varmaan saa mielikuvan luotua asiasta...
Kun alku kesä oli kuskattu erinnäinen määrä shaissee ulos kellarista niin kauniina heinäkuun ensimmäisenä lomapäivänä sama saven kanto oli jälleen työlistalla. Aamu kymmeneltä aloitettiin kaivaminen/kantaminen ja kokolailla neljän aikaan kun olin syömässä kuului vitunmoinen tömäys ja sen perään helvetinmoinen humaus. Rouva totesi että nyt meni kivijalka johon vastasin että eihän se nyt mihinkään voi mennä, ukkonen se vaan mäjäytti johonkin lähelle. No poppoo pihalle ja mitäs sieltä kulman takaa sitten löytyikään?
Siinä vaiheessa kun talon kulmalta paljastui karu totuus ei tullut mieleen kaivella kännykkää tai kameraa taskusta vaan tupakka-aski. Ja kyllä se kivijalka vaan voi romahtaa alta. En tiedä kumpi oli musertavampi tieto sillä hetkellä, se helvetinmoinen työmäärän lisäys mikä nanosekunnissa oli kesälle tullut lisää, vaiko se että vaimo oli ollut oikeassa ja minä väärässä äänen syntyperästä... No parin tupakan jälkeen sai sen luurin kaivettua taskun pohjalta ja soiteltua vastaavalle mestarille remppakuulumisia ja sen perään tutulle kaivurikuskille joka luojan kiitos suostui vielä päivän päätteeksi tulemaan kuokkimaan kivijalanpalasia montusta ylös.
Mestarin kanssa siinä alettiin sitten lappomaan sepeliä sivuun ja laitteleen tilapäisiä tukia seinän alle. Tukien ja sepelin kanssa oikeastaan vierähtikin iloisesti aamu kuuden ja seitsemän välille. Onneksi siinä ehtoolla tuli kaveri avuksi niin ei tarvinnut ihan ittekseen jupista koko yötä. Vajaa pari tuntia unta ja takasin pihalle jatkamaan. Rouva oli siinä ehtoon aikana saanut kasattua reipasta talkoo väkeä seuraavalle päivälle mukavasti joten kun itsellä alkoi hivenen väsymys painaan niin saatiin kuitenkin hajonnut viemäri korjattua ja sadesuojatkin viritettyä. Ja tuli ehtoolla muuten uni aikas äkkiä kun päänsä sai tyynyyn laitettua.
Joskus taannoin kun remppaa aloiteltiin ja tuli tuolla kunnanvirastossa lupa-asioiden perässä juostua, eräs kunnan arkkitehti kehui että kannattaa tehdä bobcatin mentävä aukko sinne kivijalkaan. Vaikka paria lausetta aiemmin oli kehunut ettei tuon ikäisissä taloissa kannata koskea kantaviin seiniin. No nyt olis mahtunu, vaikka pari rinnakkainkin...
No jos nyt jotain positiivisia seikkoja asiasta koittaa hakea niin ainakin tuuletus toimi kellarissa oikein tehokkaasti ja raitista ilmaa oli riittävästi tarjolla. Toisekseen kun syytä tutkittiin todettiin että seinä oli katkennut keskeltä noin rinnankorkeudelta maanpaineesta. Aikaa myöten savimaa oli routinut siihen ilmeisti halkeamia ja kun rautaa ei juurikaan tuohon aikaan ole noissa kivijaloissa käytetty niin tulos oli tämä. Onni sinänsä että romahti nyt eikä sitten kun kellarikerros olisi ollut valmis saunoja myöten. Vitutuksen määrä olisi voitu varmaan mitata jollain luotaimella marssin pinnalla jos siinä saunoessa mondexin kiuas olisi hypännyt syliin. Toisekseen jos tuo olisi romahtanut 15 minuuttia aikaisemmin tätä tekstiä tuskin olisi kirjoitettu, koska sen suoltaja oli sillä hetkellä ko. seinän vieressä virittelemässä uppopumppua. Että eipä ole paljon lottolappuja tarvinnut tässä kesän aikana viedä...
No mutta etiäpäin pitä mennä ja tuentoja hieman muuteltiin että päästiin valamaan uusi antura montun pohjalle. Tunkkiakin vähän tarvittiin oikaisemaan notkahtanutta seinää. Tosin tuolla kolmen tonnin tunkilla ei juurikaan mitään tehnyt, mutta 10 tonnin pullotunkki biltemasta pisti puurungon mukavasti naksahtelemaan takaisin alkuperäiseen muotoonsa.
Ihan koko matkalta seinä ei tietenkään voinut alas tulla vaan molempiin yläkulmiin jäi vähän askarreltavaa. Seinän vahvuus kun oli 200mm niin ei ihan perus rälläkällä sen palastelusta tullut mitään ja piikkaamista ei uskaltanut edes unissaankaan harkita ettei välipohjan valukin ropsahda niskaan.
Vuokraamosta sai onneksi vähän isompaa timangilaikkaa millä sai kulmatkin siivottua uuden seinän tieltä.
Ja sitten taas tunkkailtiin torppaa suoraan ja puljattiin tuentoja uusiksi, että pääsi muuraamaan uutta seinää.
Seinämateriaaliksi tuli 300 millinen eristeharkko. Ja voi sitä riemua kun koittaa pontattua harkkoa muurata mutkalle vanhan kivijalan mukaisesti...
Mitä ylemmäksi muuraus eteni sitä hankalammaksi ja hitaammaksi homma kävi. Pää kenossa pieniin väleihin kuran ja harkkojen tunkeminen alkaa pitemmän päälle käymään hermojen päälle.
No mutta umpeen seinä saatiin lopulta ja ikkunatkin paikoilleen. Sitten vielä tarvi vähän tasoitetta ulkopintaan, patolevyt kiinni, salaoja- ja syöttövesiputket uusittiin ja sadevesi viemäreitäkin joutu vähän fiksaileen ennen kuin pääsi monttua täyttelemään.
Tuli siinä havaittua, että inho savea kohtaan ei kuulu (ainakaan ihmisillä) perinnöllisiin tekijöihin, koska meidän perheestä löytyy kaksi jotka selvästikin jopa tykkäävät kyseissestä maa-aineesta. Ja jos eivät olisi niin reppanat isänsä näköisiä olisin tästä syystä voinut jo alkaa epäilemään sukujuuria.
Ja ettei yhtään liian aikaisin olisi tullut hommat ulkopuolelta valmiiksi niin samana päivänä kun ensilumet räpsähti tonttiin saatiin täytöt ja routasuojaukset tehtyä. Tarkoitus oli saada myös valokaivot vielä tämän syksyn aikana kellarin ikkunoille tehtyä, mutta innostuksen puute ja pikku mittavirhe täytöissä sai aikatauluun juurikin ensikesälle sopivan raon tuolle hommalle. Toisekseen näillä lämpötiloilla valu ja muuraushommat olisi jo muutenkin vaatineet pieniä erikoisjärjestelyjä joihin ei vaan enää yksin kertaisesti jaksanut ruveta.
Että tälläistä pientä pintaremppaa tuli tämä kesä ja syksy puuhattua ja voi että kun on ollut oikein ratkiriemukasta ja leppoisaa. Nyt kun pyryy taas lämpö sisällä niin voikin jatkaa sitä mikä jäi heinäkuun alussa vähän kesken, eli tuota kellarin lattian uusimista. Tosin siinäkin joudutaan miettimään kuviot uusiksi kun noi kolme vielä pystyyn jäänyttä originaalia kivijalkaa täytyy tukea jotenkin ettei sama homma uusiudu.
Ja ihan tälläin kokemuksesta voin kertoa niille toisinajattelijoille ja kaiken kyseenalaistajille, jotka haluaisivat rikkoa perinteitä ja tehdä talonsa toisin, että siinä on ihan tietty syy miksi se kivijalka tehdään ensiksi ja sitten se talo vasta siihen päälle. Jos ette usko niin kokeilkaa ihmeessä, ei siihenkään vitutukseen kuollut. Kauhun sekavin tunnelmin jään jatkamaan pikku pintaremppaani, luoja tietää mihinkä asti voi vitutuksen määrä venyä...
